KAIKEN MATERIAALIN KOPIOIMINEN ON EHDOTTOMASTI KIELLETTYÄ!
TERVETULOA!
Nämä sivut kertoivat alunperin Gotlanninruss ruunasta RP-Banana Boysta ja Islanninhevosruunasta Mökkur fra Niemenpellosta, jotka tapasivat toisensa vuonna 2008.
Mutta jotain on kuitenkin tapahtunut...
Bansku
Tuli meille vuonna -93 relanderin ponitallilta pojan koltiaisena. Myöhemmin bansku kuitenkin ruunattiin. Parin päivän ajan bansku ehti olla meillä minun ensimmäisen shetlanninponin Grietjen kanssa, kun rietun aika oli lähteä vihreimmille niityille. Bansku jäi sitten elelemään meille lehmien kanssa.
Iskä sitten luopui lehmistä ja Bansku jäi yksin. Tottakai Bansku haikaili ystävää, mutta nopeasti kuitenkin tottui yksin oloon.
Oman ikäni kartuttua minua alkoi kiinnostaa ottaa banskulle kaveri. Ja olinhan jo kasvanut sen verran etten itse voinut banskulla enää ratsastaa.
Hankin sitten 2008 kaverin.
Möykky
Möykyn löysin myynti-ilmoituksen perusteella ja möykky asusteli silloin Äänekosken kupeessa Sumiaisissa. Möykyllä on aika huono nuoruus josta enemmän olenkin kirjoittanut tuonne Möykyn omalle palstalle.
Möykyn ja Banskun tapaaminen oli erittäin "eläväinen". kyllä sitä hierrettiin kaviota maahan, että kumpi tässä määrää =)
Pojat tappelivatki aika-ajoin paljon, mutta silti pystyivät olemaan samassa tarhassa. Möykky oli meille tullessaan nuori varsa, jolla ei pystynyt ratsastamaan. Alkoi sitten eräänä päivänä taas kuumottamaan, että nyt on saatava oikeesti sellainen, jolla voi samantien ratsastaa ja annetaan möykyn kasvaa rauhassa.
Niinpä selailin ilmoituksia ja tiedustelin ihmisiltä olisiko kenelläkään tietoa myytävästä ratsusta. Sain sitten vinkin soittaa eräälle nimeltä mainitsemattomalle hevosjopparille josta en halua sen enempää kertoa henkilön epärehellisyyden vuoksi. Mutta häneltä kumminkin löytyi lauma vuonohevosia, jotka oli juuri tuotu Tanskasta. Tämä yksilö oli kaikkein jyhkein ja näyttävin. Siitä tehtiin kaupat.
Tanja
Tanja saapuikin meille sitten vuonna 2009. Kyllä oli pojilla taas kauhea uhittelu kenen pauloihin tanjuska kiedotaan. Nythän tilanne kärjistyi siihen, että pojat alkoivat tappelemaan niin kovasti, ettei heitä voinut enää pitää samassa tarhassa. Asia tuotti vaikeuksia aikalailla, koska väliaidatki laitettiin palasiksi että päästiin kiinni toisiinsa.
Tanja oli tullessaan hyvin rauhallinen punkero. Kaikki toimenpiteet sujui hyvin mallikkaasti. Ratsastaessa Tanja tuntui osaamattomalta laukalle ja oli hyvin laiska köntys. Siitä sitten ajanmittaan Tanjalle alkoi kehkeytyä virtaa. Tanja on mahtava ystävä, jonka kanssa kun pääsee samalle aaltopituudelle niin ei paremmasta väliä.
Nykypäivä 2012
Tässä ollaan. Nyt minulla on enää Möykky ja Tanja. Bansku alkoi sairastelemaan pahasti jaloistaan. Olihan bansku jo sairastellut pidemmän aikaa kaviokuumeessa, välillä parempana välillä taas huonompana.
Kunnes tuli elokuu 2011 ja Banskun tuli aika lähteä isin ja äidin luo laukkaamaan ilman kipuja ja syömään vihreää heinää ilman että tarvitsisi pelätä kaviokuumeen uusiutuvan.
Banskua jäi aivan valtava ikävä! Ehtihän bansku olemaan meillä 18 vuotta.
Se on pitkä aika. Bansku oli minulle kaikki kaikessa.
Lepää rauhassa rakas!
http://www.bananaboy.suntuubi.com/?cat=8&y=2011&m=8
Banskua kaipaamaan jäivät
Minä, Möykky, Tanja, Niki-koira ja Emma-kisu
Alla kuvasarja Möykyn ja Banskun tapaamishetkestä vuonna 2008.




